Neuvola

Ennen kuin lapsen koulutaival alkaa, hänen kasvuaan ja kehitystään seurataan säännöllisesti neuvolassa aina 6-vuotiaaksi asti. Neuvolakäynnit suunnitellaan tavallisen suomalaisen neuvolaohjelman mukaisesti ja muokataan perheen tarpeiden mukaan.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Pikkujätin lasten neuvolapalvelut on tarkoitettu kaikille 0-6 vuotiaille. Asiantuntevat terveydenhoitajamme ja lastenlääkärimme palvelevat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Mitä lasten neuvolapalveluihin kuuluu?

Neuvolakäynnit suunnitellaan tavallisen suomalaisen neuvolaohjelman mukaisesti ja tarvittaessa muokataan perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lasten kasvua ja kehitystä seuraavat sekä terveydenhoitaja että lastenlääkäri.

Ensimmäisten viikkojen aikana lapsen syntymän jälkeen on hyvä seurata vauvan painoa sekä imetystä. Neuvolaan kannattaakin olla yhteydessä heti sairaalasta kotiuduttua.

  • Neuvolassa käydään ensimmäisen kerran, kun vauva on 2-4 viikon ikäinen
  • Tämän jälkeen käynnit sovitaan kuukauden välein aina 1-vuotiaaksi asti
  • Lapsen ollessa 6 viikon, 4 ja 8 kuukauden sekä 1,5 ja 4 vuoden ikäinen perhe varaa ajan myös lääkärille.

Pikkujätin lastenneuvolaan voi tulla tekemään myös yksittäisen ikäkausitarkastuksen, kuten 4 vuoden ikäisen lapsen lääkärintarkastuksen tai terveydenhoitajakäynnin.

Rokotukset

Rokottaminen kulkee käsi kädessä neuvolakäyntien kanssa. Noudatamme Suomessa käytössä olevaa kansallista rokotusohjelmaa. Perheen toivomat muut rokotukset suunnitellaan yhdessä vastaanotolla.

Kansallisen rokotusohjelman rokotuksia annetaan pääsääntöisesti Kampin toimipisteessä.

Ketkä tekevät lasten neuvolatarkastuksia?

Terveydenhoitaja:

  • Linda Andberg, kätilö, terveydenhoitaja, imetysohjaaja (Helsinki)

Lääkärit:

  • Irina Björk, lastentautien erikoislääkäri (Helsinki)
  • Nina Kaseva, lastentautien erikoislääkäri (Helsinki, Espoo)
  • Pirkko Keronen, lastentautien erikoislääkäri (Espoo)
  • Emma Marschan, lastentautien erikoislääkäri, Lääketieteen tohtori (Helsinki, Espoo, Vantaa)
  • Irmeli Nupponen, lastentautien erikoislääkäri, Neonatologian (vastasyntyneet) erikoislääkäri (Helsinki, Vantaa)

Muut neuvolatoimintaa tukevat palvelut

Mikäli imetyksen kanssa ilmenee haasteita, voit varata ajan myös imetysneuvontaan.

Vauvan terapeuttisella vyöhyketerapialla voidaan puolestaan hoitaa muun muassa itkuisuutta, mahavaivoja, synnytyksestä aiheutuneita jumeja, refluksia ja unihäiriöitä. Vauvat ovat hyvin vastaanottavaisia vyöhyketerapialle ja monesti hoito voidaan tehdä äidin sylissä esimerkiksi imetettäessä.

Käytettävissänne ovat myös Pikkujätti lastenlääkäriasemien muut erikoispalvelut, kuten

Ajanvaraus

Varaa aika nettiajanvarauksestamme tai soittamalla asiakaspalveluumme 010 380 8000.

Artikkelit ja tiedotteet
Pikkujätti Pikkujätille ja Aavalle myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi
Sertifiointi osoittaa, että Pikkujätti ja Aava noudattavat korkeimpia tietoturvakäytäntöjä taaten turvalliset ja luotettavat terveydenhuollon palvelut asiakkaille.
Lue lisää
lapsen Mistä lapsen oppimisvaikeudet johtuvat?
Lievätkin oppimisvaikeudet on tärkeä tunnistaa, jotta lasta voidaan tukea koulussa ja kotona mahdollisimman varhain. Mikäli asiaan ei puututa, ongelmat seuraavat aikuisuuteen. Neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi kertoo, mitä syitä oppimisvaikeuksien taustalla on ja mitkä ovat yleisimmät oppimishäiriöt.
Lue lisää
Pikkujätti Asiakastietolaki muuttuu 1.1.2024 – OmaKannan luovutuslupaa voidaan hyödyntää jatkossa laajemmin
Voit kuitata informoinnin vastaanotetuksi jo nyt OmaKannassa tai asioidessasi Pikkujätissä.
Lue lisää
FacebookTwitterLinkedIn